Kausi vaihtumassa



Rysäaitoja.


Kevään kalastuksessa aletaan päästä jo särjenkalastuksesta seuraavaan kauteen. Ahvenen verkkokalastus jäänee tänä keväänä kokonaan välistä, vaikka ahven onkin juuri nyt sesongissa. Rauman saaristossa ahvenet näyttävät menneen merimetson suihin, siihen tulokseen voi suomukalarysien saaliin perusteella tulla. 

Lohikausi lähestyy ja kalastaja painaakin nyt pitkiä päiviä push up-rysien (ponttoonirysien) valmistelussa pyyntiin. Kotona se näkyy siinä, että täällä käydään lähinnä syömässä ja nukkumassa. Ja ajatukset ovat muualla. Aika kuluu pitkälti saaressa rysäaitojen pöllytyksessä. Laituri täyttyy tavarasta ja ohikulkijoiden huomiota kiinnittävät rysät saadaan kohta saaren rannasta liikkeelle. Kalastajan kasvot ovat jo saavuttaneet punaisuudesta seuraavan asteen kun merellä on vietetty kohta pari kuukautta. Irtopää alkaa erottua kohtuullisen ruskettuneena muusta kropasta. Sääennustuksia seurataan tarkkaan, sillä rysänlasku vaatii tuulettoman kelin. Kun se tuuleton päivä koittaa, silloin mennään ja kaikki muu saa odottaa.





Samanlaisia valmisteluja tekevät nyt monet muutkin kalastajat. Ohessa linkki kalastajakollega Mikael Lindholmin (Söderby Lax) valmisteluihin. Siinä kerrotaan myös vähän push up-rysän toiminnasta. 

Rysävalmisteluja Loviisassa.

Ja kun en ole mikään alan asiantuntija ja rysän toimintaa on vaikea selittää, laitan myös toisen linkin, josta saa ehkä jonkun käsityksen ponttoonirysän toiminnasta. Yllättävän kiinnostavaa minun mielestäni. Isoja laitoksia ovat ja vaativat pitkine aitoineen ja raskaine ankkureineen ison työn mereen laskuvaiheessa. Parhaimman käsityksen koko systeemistä saisi kuitenkin livenä. Siihenkin on mahdollisuus, jos uskaltaa lähteä kalastajan matkaan. 
Kalastajakollegat, kuten Loviisan Micke, ovat muuten juuri niitä tärkeitä vertaistukihenkilöitä, joiden kanssa ajatuksia ja ideoita vaihdetaan välillä yökaudet. 

Micke Lindholm rakastaa, mutta ei romantisoi ammattiaan.

Kun kalastaja viettää aikaa rysien valmistelussa, yrittää vaimo pitää myös koirat ja itsensä liikkeellä. Kansallista koiranpäivää vietettiin lähipuistossa (joka on koirien suosikkiaamulenkkikohde) auringonpaisteessa. Valkoposkihanhet olivat käyneet jättämässä runsaasti koiria kiinnostavia terveisiä.



Koiranpäivän lenkkihommia.


Löysin myös push up-rysästä tietoa etsiessäni viitisen vuotta vanhan lehtijutun itse kalastajasta. Siinäkin ollaan rysällä, ajankohtana vain on syksy. Hyviä ajatuksia kuitenkin kalastuksesta ja sen tulevaisuudesta. Tuosta pisteestä ollaan päästy eteenpäin ja toimintaa kehitetty yhä edelleen. Esimerkiksi voisi ottaa vaikka särkikalojen myyntikanavan löytymisen ihan Suomen markkinoilta. 

https://ls24.fi/plus/vastarannan-kiiski

Ensi viikolla on vappu, silloin meillä alkaa perinteisesti mökkikausi. Kalastajalle vappu ei tarkoita sen kummempaa vapaapäivää tai marsseja. Viime vuonna ajeltiin vapunpäivänä särkilastin kanssa Taivassaloon, tänä vuonna vappu mennee rysänvalmisteluhommissa. Kyllähän se kuohuva poksautetaan ja nautitaan ensimmäiset löylyt saaressa. Voi olla että tänä vuonna merellä on muutenkin liikennettä ja seurattavaa aikaisempia vappuja enemmän.



Vuoden 2019 vapunpäivä vietettiin särjen matkassa.

Kommentit

Suositut