Elämästä just nyt

Länsirannikkolaisen sielunmaisema.

Miten onkaan edennyt projektini osallistua kalastukseen enemmän? Ei juuri mitenkään, kerran olen ollut mukana särkirysiä tyhjentämässä. Ja tähän sitten iso naurava hymiö. 

Mutta niin se kai menee kuin on tarkoituskin mennä. Minun tehtäväni on hoitaa sisällöntuotantoa, somehommia ja auttaa tarvittaessa. Minkäs sille mahtaa jos kalastaja pystyy ja haluaa hoitaa hommansa yksin. Toisaalta on myös niin paljon sellaista missä en voi/pysty edes olemaan avuksi. Tyydyn mielelläni siihen että minun tehtäväni on kuunnella, olla henkisenä tukena ja pyrkiä tuomaan kaupallista kalastusta positiivisessa mielessä esille. Ja pärjätä yksin kotona. Toisaalta tämä kausi on vasta alussa, joten edessä on ainakin vielä lohien punnitusta ja myyntiä sekä syksyllä siikahommia.

Viikonlopun hommia.

Kalastajan yksin tekeminen herättää joskus ajatuksen siitä että mitä jos merellä sattuu jotain? Meri on arvaamaton ja isoissa saappaissakin saattaa kompastua tai liukastua ja kapsahtaa veneen reunan yli. Rysät ovat isoja vempaimia ja niiden kanssa yksin touhuaminen ei ole ihan riskitöntä. 
Onneksi tänä päivänä on olemassa mobiililaitteet. Meillä on muun muassa sovittuna väliaikatietosysteemi viestillä. Tähän pelkoon on pitänyt vaan tottua ja voihan sitä sattua mitä vaan missä vaan. Niin merellä, kotona kuin liikenteessä. 

Hanskat naulassa.

Keskusteltiin tässä myös siitä miten korona on vaikuttanut elämäämme. Kalastajan mielestä se on vaikuttanut, mutta itse koen että vaikutus on ollut lähinnä henkinen. Ei olla mitään kovia menijöitä muutenkaan. Yhteiset reissut on lähinnä vaimon aktiivisuuden varassa. Tietysti kalastajalta on nyt jääneet kaikki yhdistys- ym. verkostotoimintaan liittyvät menot kokonaan pois. Ja minulta ryhmäliikunta. Ja kirjastokäynnit. Kotona on viihdytty, mutta se on muutenkin arkipäivää. Kalantulo ei ole riippuvainen tautiepidemioista ja tuntuu että kalan kysyntä on ennallaan ellei jopa parempaa. Ostajia näyttäisi riittävän. Itse olen jo tässä vuosien varrella tottunut siihen, että kalastuskaudella on turha yrittää suunnitella mitään päiväreissuja suurempaa yhteistä ohjelmaa. Toisaalta sitä itsekin mieluusti sitten viettää aikaa kesällä mökillä, jossa on kuitenkin kalastajan kanssa samoilla koordinaateilla. Mukana kannattaa pitää iso kasa luettavaa, kärsivällisyyttä odottamiseen ja vaan olemiseen sekä mielenrauhaa. Ja ottaa ilo irti niistä pienistäkin saaristoajeluista ja mahdollisista kaupunkiretkistä. 

Hellekesän 2018 retkikohde.

Irtisanouduin itse työstäni parisen kuukautta sitten ja vähän olosuhteiden pakostakin jouduin ottamaan aikalisän. Päätin (halusin) pohtia hetkisen elämää ja miettiä mitä vielä oikeasti tykkäisin tehdä. Korona antoi lisää miettimisaikaa, mutta toisaalta olin onneksi jo ehtinyt opetella epävarmuudessa elämistä ja harjoitella jonkin sortin itsemyötätuntoa. Tietysti kaikki toiveet siitä että nyt ehdin käydä museoissa ja tehdä kaikkea sitä mitä en työssäollessa pystynyt tai jaksanut, piti koronan myötä hylätä. Sen sijaan on kuitenkin tullut luettua paljon, haaveiltua kirjoista, elämästä ja eläimistä. Joogattua kotona, opeteltua hetkessä elämistä, mietittyä elämän tarkoitusta, katsottua sarjoja, juotua rauhassa kahvia ja ulkoiltua koirien kanssa. 

Rakas kirjahylly.

Onneksi kirjoittaakin voi aina ja oikeastaan tämä blogikin syntyi ajatuksesta että olisi kiva kirjoittaa säännöllisesti jostain itselle läheisestä aiheesta. Palata ehkä jotenkin myös sinne koulutukseni alkulähteille. Kaipasin myös selkokielistä tietoa ammattimaisesta tai kaupallisesta kalastuksesta ihan käytännössä ja ehkä jopa vertaistukea tai keskustelua. Vapaa-ajan kalastus, virveli- ja onkihommat ovat monille tuttuja, mutta kaupallinen kalastus vierasta. Varsinkin kotimainen kala tarvitsisi vielä lisää nostetta; esimerkiksi ymmärrystä siitä, mistä se kalan hinta oikein muodostuu. Miksi kotimaista kalaa ei voi, eikä saa, myydä Norjan (kassi)lohen hinnalla.

Lohitarkastaja.

Toinen mitä kaipaan on lukupiiri - kiinnostuneet saa ilmoittautua! Ja schipperke-vertaistuesta kiinnostuneet myös. 

Sisko ja sen veli.

Jos tämä kalastuselämä joskus tuntuu vaimosta vähän yksinäiseltä (joka kevät se aina vaan yllättää), niin kyllä se antaakin paljon. Mahtavaa saada olla ulkona ja päästä mökille ja merelle. Mökkisaaremme on on unelmapaikka karvakavereille, pikkuruisessa saaressa (70m x 70m) ei ole muita mökkejä, joten koirat ja kissa saa olla vapaana. Ei ole vettä eikä sähköä, joten pyykinpesut ja muut "perinteiset" kotihommat saa unohtaa. 

This is the life.

Hienolta tuntuu myös kun joku antaa kiitosta kärsivällisyydestä ja positiivisuudesta - kalastajan vaimon hommat ei ilmeisesti sovi ihan kaikille. Kyllä minulla vielä hymyä riittää.