Lohenkalastuksesta


Toukokuu on monelle kaupalliselle (meri)kalastajalle tärkeä
kuukausi, sillä silloin aloitetaan lohenpyynti. Lohenkalastusta säädellään Valtioneuvoston asettamalla asetuksella lohenkalastuksen rajoituksista 

Asetus lohenkalastuksen rajoituksista

Siinä määritellään muun muassa kuinka monella isorysällä lohta saa kalastaa ja millä aikavälillä sekä kuinka monta prosenttia toimijakohtaisesta kalastuskiintiöstä saa käyttää tietyllä aikavälillä. Myös isorysän pyyntiin asettamisesta on säädös: "Kaupallisen kalastajan tulee viimeistään seitsemän vuorokautta ennen 3–6 §:ssä tarkoitetun lohenkalastuksen aloittamista ilmoittaa pyyntiin asetettavien isorysien sijainnit Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle."


Kaukana ulkona

Kaupallisella kalastajalla on lohenpyyntiin toimijakohtainen kalastuskiintiö, joten jokainen pyydystetty lohi merkitään ELY-keskuksen antamilla merkeillä. Merkitsemisestä säädetään seuraavasti: "Saaliiksi otettu lohi tulee pyynnin yhteydessä merkitä tunnisteella juoksevan numeron mukaisessa järjestyksessä. Tunnisteen tulee olla kiinnitettynä loheen pyyntihetkestä koko kalastusaluksella pidettävän ajan ja kokonaisena myytävän loheen lisäksi koko varastoinnin ja ensimyynnin ajan sekä tukku- ja vähittäiskaupassa." 
Merkitsemisen lisäksi kalastajan täytyy tehdä ennakkoilmoitus maihintulosta. Tämä tehdään mobiilisovelluksen kautta tai alueen merivartiostolle soittamalla. Maihintulo saa tapahtua ilmoituksesta laskettuna minimissään 60 minuutin päästä ja maksimissaan 120 minuutin päästä. Ilmoituksen tarkoitus on mahdollistaa kalastuksenvalvojan tarkastuskäynti. 

Eli todella tarkkaan säädeltyä ja sanktioitua toimintaa ja aiheuttaa kalastajallekin paljon lisätyötä. Vielä ei ole sentään laitettu kalastusveneitä satelliittiseurantaan vaikka sitäkin suunnitellaan. 

Meillä tämä kaikki nyt käytännössä tarkoittaa sitä, että vappuna laitettiin ensimmäinen isorysä lohenpyyntiin. Seuraava askel on kesäkuun 10. päivä, silloin saa laittaa toisen isorysän samaan hommaan. 


Kauden eka

Ja ensimmäinen lohi myös saatiin kauden alun iloksi ja kunniaksi. Se on aina odotettu hetki. Monelle kalastajalle lohikausi tarkoittaa myös taloudellisesti sitä parhainta kautta, ja senkin takia odotukset ovat tottakai korkealla. Minulle lohikausi näyttäytyy kovan työn ja toisaalta myös monien iloisien hetkien kautena. Rysien veteen laittamisesta ja tyhjentämisessä on kova työ (ne kun eivät sijaitsekaan ihan Rauman sisäsaaristossa), mutta on myös palkitsevaa saada saalista ja päästä myymään komeita lohia kuluttajalle.


Vapunpäivän auringonlasku

Kalastajan vappu meni työn merkeissä. Vaimo sai viettää aivot narikassa -aikaa, nauttia saunan sekä mökin lämmityksestä ja munkeista. Pääasia oli että oltiin sentään samassa paikassa, yksin kotona oloa tulee kalastajan vaimolle kalastuskauden aikana ihan tarpeeksi. 
Mökki- ja saarikausi siis aloitettiin ja tehtiinpä pieni (hääpäivän)ajelukin. Kohteena oli yksi suosikkipaikoista, Päiväranta Nurmeksen saaressa. Kiva retkikohde muuten; hyvin merkityt polut läpi saaren, useita grillauspaikkoja ja luontoa laidasta laitaan. Päivärannassa on myös kesäisin eläimiä, vasta ponit olivat nyt paikalla. 


Tuumaustauko Päivärannassa


Mökkikauden aloitukseen osui myös monenlaista säätä. Meillä pikkuisessa saaressamme on melkein aina kylmä, ainakin niin kauan kun merivesi on kylmää. Nyt neljään päivään mahtui auringonpaisteen lisäksi kovaa tuulta, vesisadetta ja lauantai-iltana ja yönä myös sankkaa sumua. Näistä kalastuksen kannalta eniten haittaavat juuri tuulet ja sumu.


Sumussa

Suomukalarysien kausi alkaa olla ohi. Seuraavaksi ryhdytäänkin nostamaan niitä ylös, samalla kun valmistellaan seuraavaan lohirysää pyyntiin. Yksi ponttoonirysä on pyytämässä siikaa ja sitä näyttäisi nyt myös tulevan. Vesi on kuitenkin edelleen kylmää, mikä hidastaa kalojen liikkeitä.


Saalisvahdit

Keväinen kalastus on melkeinpä perinteisesti herättänyt tunteita muun muassa paikallisen lehden tekstaripalstalla. Mutta kuten kalastajaystävä lausui, "silloin on hyvä olla kun joku kadehtii". Näihin erilaisiin mielipiteisiin, ajatuksiin ja vastakkainasetteluun täytyy olla valmistautunut, jos ryhtyy kaupalliseksi kalastajaksi. Yleensä lohikausi on myös sellainen tunteita herättävä kausi. Vastakkainasettelua ilmenee erityisesti kaupallisien kalastajien ja vapaa-ajan kalastajien välillä. Mielenkiinnolla jään odottamaan, missä palstalla ja mistä tänä vuonna kiistellään. 



Länsi-Suomi 3.5.2020

Kommentit

Suositut