Hyljekarkottimesta ja vähän vielä siioista

Lokakuun lopun meri.

Lokakuu vetelee viimeisiään ja niin näyttää tekevän myös tämän vuoden viimeinen kalastuskausi. Siika loppuu joka vuosi yhtä yhtäkkiä. Alkuviikosta rysässä saattaa olla vielä yli 50 kalaa, kun taas loppuviikolla enää alle kymmenen. Pitkä ja kalarikas kausi on kuitenkin takana, kun jo syyskuussa aloiteltiin. Seuraavaksi ryhdytään päättämään tätä kalastusvuotta rysien nostolla ja jossain vaiheessa myös veneen maihin nostamisella. Rysäralli alkoikin jo tänään ja kalastaja toi virkistävässä tihkusateessa ensimmäisen rysän takaisin maihin. 

Tämä syksy on ollut ennätyksellinen siian määrässä. Nyt on varmasti saatu raumalaisille (ja muillekin) myytyä tarpeeksi siikaa, sillä kotimyyntejä on tähän mennessä ollut peräti 12. Asiakkaita on, ihme kyllä, riittänyt joka kerraksi eikä kalaa ole pahemmin jäänyt pakastimeen laitettavaksi. Vielä viime viikon myyntikerralla oli uusiakin asiakkaita. Tänä vuonna myös mätiä on saatu hyvin, sitäkin riittänee kaikille halukkaille joulupöytään ellei jopa kevään blinikesteihin asti. 

Mieheni ostamat saappaat (huomaa väri) ja erän myyntipäivän siiat.

Kalanmyynti taitaa kalastajallekin olla ihan kivaa vaihtelua fyysisempiin töihin. Myyntihommissa pääsee lähelle asiakkaita ja tuomaan itseään asiakkaille näkyväksi ja samalla tutuksi. Uskon, että monille asiakkaille on tärkeää päästä ostamaan kalaa ilman välikäsiä ja jutustelemaan samalla myös itse kalastajan kanssa. Monet kalajutut on myynnin ohessa kuunneltu - puolin ja toisin. Samalla kalastajakin pääsee kertomaan kalan pyyntipaikoista ja tuoreudesta. Moni hämmästeleekin sitä, miten läheltä kaupungin keskustaa kalaa Raumalla oikeasti pyydetään. 

Täydellinen siikafile.

Kauden lopuksi saatiin vielä varhaisena joululahjana (tai no, kyllä siitä ihan maksaakin täytyi) uudenlainen hyljekarkotin käyttöön. Tarkoitus oli aloitella käyttöä vasta keväällä, mutta kun sitten tehtiin näköhavainto hylkeestä ja kaloissakin oli hylkeen tekemiä vaurioita, oli helppo päätös roudata tämä mobiilikarkotin heti merelle. Ja samallahan päästään heti kättelyssä tekemään tulosta tutkimukselle.

Tältä karkotin näyttää vedessä. Apumies varmistaa asennuksen.

Kyseessä on siis liikuteltava hyljekarkotin, joka on osa Luonnonvarakeskuksen ja kalastajien yhteistä TUKALA-projektia. Mukana laitteen toteutuksessa on muun muassa Arwell-tekniikka Oy, joka on erikoistunut erityisesti sukellus- ja muihin vedenalaisiin laitteisiin. Salokankaan Heikillä on ollut kyseinen karkotin koekäytössä ja nyt karkottimet tulevat useamman kalastajan käyttöön eri puolille Suomea. Pilottikäytössä karkottimesta saatiin hyviä kokemuksia. Aiemmin esimerkiksi Suomenlahdella on rysäpyynnin yhteydessä ollut lauttamallisia karkottimia, mutta kehitys kehittyy ja karkottimesta on nyt kehitetty helpommin liikuteltava malli. 

Karkotin on reilu parimetrinen putkenmallinen vempele, johon mahtuu 2 akkua, pulssigeneraattori ja vahvistin. Akut voi irrottaa merellä ja tuoda maihin ladattavaksi eli koko laitetta ei tarvitse tällöin tuoda maihin. Painoa sillä on varmaan noin 70 kiloa, joten mikään kovin helposti liikuteltava laite ei vieläkään ole kyseessä. Laite lähettää vaihtuvista taajuuksista koostuvaa "pulssiseinää", siis sirittävää korkeataajuista ääntä, joka koostuu noin kymmenestä eri taajuudesta. Pulssiseinää lähetetään veden alla sykleinä, joiden välissä on taukoja. Näin estetään hylkeiden tottuminen ääneen. Äänisignaalit ovat satunnaisia ja niiden on todettu ärsyttävän hyljettä. Laite ankkuroidaan paikoilleen tai kiinnitetään rysään tai verkkoihin ja siirtäminenkin siis onnistuu pienellä vähdillä.

Itse vempain akunpaikkoineen.

Akut ja vara-akut.

Mielestäni on ihan tosi mielenkiintoista, että pilottikäytössä on todettu hylkeiden oikeasti karttavan karkotinta ja kalojen, erityisesti siikojen, taas hakeutuvan karkottimen läheisyyteen. Tämä kertoisi siitä, että karkottimen lähelle on muodostunut kaloillekin suojavyöhyke, jonne hylje ei niitä seuraa. Hylkeiden ei huomattu myöskään tottuvan ääneen. Tämä ääneen tottuminen on aiheuttanut jonkin verran keskustelua, tutkimustuloksista huolimatta kaikki eivät tunnu uskovan äänellä olevan pitkäkestoista karkottavaa vaikutusta. Aika näyttänee tämänkin ja jännityksellä odotetaan tutkimuksen tuloksia ja mobiilikarkottimen jatkokehitystä. Näin loppusyksystä tutkimusjakso jää vielä lyhyeksi, mutta keväällä taas jatketaan. 

Karkotin valmiina laskettavaksi mereen. Onneksi on nosturi veneessä.

Kiinnostuneet löytänevät googlettamalla lisää tietoa hyljekarkottimesta, myönnän etten ymmärrä sen tekniikasta juuri mitään, mutta toivottavasti onnistuin edes jotenkin kansantajuisesti selittämään sen toimintaperiaatetta. Ja nämä edellämainitut tiedot olen muuten itselleni sisäistänyt Lehtosen Esan (Luonnonvarakeskus) mainioista esityksistä. 

Siellä se karkotin nyt merellä kelluu, mutta aika lähelle pitää paatilla mennä, että ihmiskorvin äänen kuulee. Hylkeen korviin ääni kantaa vedessä varmaan paremmin. 

On ihan mieletöntä mitä kaikkea tutkimusyhteistyön avulla saadaan kalastuksessakin aikaiseksi. Hattua voi nostaa kaikille niille kalastajille, jotka osallistuvat näihin hankkeisiin. Ne teettävät nimittäin aika paljon lisätyötä monesti muutenkin kiireiseen kalastuskauteen. Nähtävästi halu kehittää ammattikalastusta on kuitenkin kova ja se saa sietämään ne lisätyötkin.

Joka postauksen pakollinen koirakuva - Iiro aamulenkillä Otantien maisemissa.
Mitkä värit!