Hiljaiseloa


Pamprinniemeltä.

Jännän vuoden 2020 loppu sujui rauhallisissa merkeissä ihan kotimaisemissa. Kalastaja aloitti uuden vuoden työvuorolla, joten vuoden vaihtumistakaan ei sen kummemmin juhlistettu. Puolenyön aikaan taidettiin olla jo peiton alla koko porukka. Iiro ei onneksi pelkää rakettien pauketta, joten unten maille päästiin rauhallisin mielin. Tapahtumarikas vuosi on kunnialla takanapäin.

Tammikuu on alkanut hiljaiselolla. Olin itse pienessä leikkausoperaatiossa heti vuoden alkupäivinä ja Iirolla on hoidettu hampaita, yksi muun muassa leikattu pois, joten kalastaja on saanut huolehtia kahdesta toipilaasta kotona. Tässä toipilasaikana Netflix, Yle Areena ja kirjakasa on saanut vielä aiempaa suurempaa huomiota. Areenasta voisin vinkata ainakin tästä sarjasta. Kummallisen erikoinen, mutta silti jotenkin kiehtova ja hyvä. Niin ja Netflixistä nyt Bridgerton ainakin hei! 

Tänään kalastajan toipilaiden hoitopestiin saa lisätä lumityöt. Kunnon lumimyrsky toi vihdoin lunta myös tänne lounaisrannikolle. En ole mikään erityinen lumi-fani, mutta nyt täytyy sanoa, että viime talven jälkeen tämä lumi tuntuu ihan kivalta. Parempi kuin se viime talvinen ikuinen marraskuu. Kalastajakin taitaa haaveilla meren jäätymisestä ja jopa talviverkoista (mitäää???). Ahvenelle voisi olla menekkiä. 


En taidakaan mennä ulos.




Onpa kivaa olla sisäkissa.

Vuoden loppuun ja alkuvuoteen on kuulunut myös paljon yhtiömuodon muutokseen liittyvää säätöä sekä paperihommia. Osakeyhtiömuotoon on siis nyt siirrytty ja Pullan Kala Oy on vihdoin virallinen. Epävirallisestihan Pullan kalasta on täälläpäin puhuttu jo pitkään. Tämän lisäksi kalastaja on siirtänyt muutaman push up-rysän halliin, jossa on tarpeeksi tilaa tehdä niihin korjauksia. Pauloittamista riittänee koko talveksi. Talvi on muutenkin juuri uuden suunnittelun, korjausten, paperihommien, (netti)keskusteluiden ja palaverien aikaa. Tähän aikaan vuodesta tehdään kaikki se mihin kalastuskaudella ei ole aikaa. Tämän lisäksi ehtii kohottaa kuntoa (tai pitää sitä yllä) ja levätä. 


Hommia, hommia.

Kansanedustaja Jari Myllykosken ym. kirjallinen kysymys merimetsojen aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta ehti ympäristöministeriön käsittelyyn ennen joulua. Ympäristöministeriö siirtää vastauksessaan vastuun toisille. Merimetsoasian ajamista jatketaan kuitenkin aktiivisesti, joten se tulee varmaan olemaan yksi tämän talven jutuista. 

Heti tammikuun alussa käytiin mekin tutustumassa (ja hankkimassa mielenrauhaa) sentään yhteen lähialueen retkeilyreittiin. Pamprinniemen luonnonsuojelualueen luontopolkua voi kyllä suositella ainakin lumettomana aikana. Merinäköaloja, vaihtelevaa maastoa ja pituudeltaan, noin 4,5 kilometriä, esimerkiksi koiran kanssa tehtäväksi päivälenkiksi sopiva. Kalastaja on aikanaan kalastellut verkoilla Pyhämaan ja Pyhärannan vesillä, joten niitä paikkoja sieltä kallioilta tiirailtiin. 


Mielenrauhaa.




Reippaasti askeltaen.

Blogin suhteen alkuvuosi tulee varmaan olemaan hiljaiseloa, ellei nyt kalastuksessa ala suurempia tapahtumaan. Meidän elämään on kuitenkin tulossa vielä tammikuussa pieni iloinen lisäys, mutta siitä lisää tuonnenpana. Ja itse asiassa myös lähipiiriin melkein samanlainen lisäys jo tällä viikolla. Kuka arvaa mistä puhutaan? 

Kivaa kun on jotain odotettavaa, eikös?




Kommentit

Suositut