Myöhäinen ja kiireinen kevät


Tarkastajat särkirysällä.

Kevättä ja jäiden lähtöä saatiin tänä vuonna odotella tavallista, tai ainakin viimevuotista, pidempään. Lisäjännitystä toi myös aiemmassa kirjoituksessa mainittu rysälupa-asia. Lupa-asian ratkaisi lopulta kaupunginhallitus, joka teki oman päätöksensä ja antoi luvan lähes kaikkiin haettuihin paikkoihin. Ihmetellä vain voi, missä muussa kaupungissa kaupunginhallitus päättää rysäluvista tai muista kalastukseen liittyvistä asioista? Miten Raumalla tämä kalastusasia voi olla vuosikymmenestä toiseen näin hankalaa? Miksi yhden kalastajan asioista tehdään niin isoja? Päätöksiä perustellaan syillä, jotka paljastavat vain tietämättömyyden ja toisen käden tiedot. Kaupallista kalastusta ei ilmeisesti edelleenkään haluta Rauman saaristoon. Miksi? Se on minulle ainakin mysteeri. 

Kaupunginhallituksen tekemä päätös herätti tietysti vastalauseita ja jopa nimilistan, jossa vaadittiin oikaisua kyseiseen päätökseen. Oikaisussa mainitaan syiksi muun muassa veneilyturvallisuuden vaarantuminen, mökkiläisille aiheutuvat kohtuuttomat haitat (myös kesänvietolle) sekä se, että kohta ei voida evätä lupia keneltäkään ja kaupungin vedet ovat pian täynnä rysiä. Kalastajan kyseltyä muutaman henkilön halukkuutta lähteä mukaan rysille, oli heillä yllättäen kovasti muita kiireitä. Juuri tulleen tiedon mukaan kaupunginhallitus käsittelee oikaisuvaatimuksen maanantaina 16.5. ja linkistä löytyvässä esityksessä on hyvät perustelut oikaisuvaatimuksen hylkäämiselle. Tässä vielä suora linkki

Erinäisiä keskusteluja on käyty lisäksi Facebook-ryhmissä ja muutamassa muussa sosiaalisen median välineessä (siikaa paljukaupalla, haha). Tuotiinpa esille kalastuksen vaikutus vesilintujen määrään ja pesintäänkin. Paikallislehdissäkin ollaan oltu ja taas kerran kaiken avoimuutta mietitty. Valittu linja kuitenkin pitää edelleen eli päivitystä pukkaa rehvakkaasti niinkuin ennenkin. Kalastajan ammatti, se on kyllä todella kadehdittu! 

Mutta tämä näistä, nyt on melkein kaikki särkirysät jo ylhäällä (12.5.) ja mökkiläiset saavat viettää loppuKESÄN rauhassa ja kalastella sekä veneilijät ajella turvallisesti, ilman vaaraa rysään törmäämisestä. Ja ai niin, myös kalastuksen valvonta kävi tarkistamassa keskustelun kohteena olevat rysät ja kaiken todettiin olevan erittäin kunnossa. Ei haittaa esimerkiksi veneliikenteelle. 


Särkeä sumpusta paljuun.


Eka lasti nättiä särkeä.


Alkuperäinen tarkoitukseni oli kirjoittaa tämä postaus pelkästään särkirysästä, miten se toimii sekä miten eri kaloille tarkoitetut rysät ovat vähän erilaisia ja ohjaavat näin kukin erilaisia kaloja sisäänsä. Selventää siis käsitystä siitä, että esimerkiksi tällainen särkirysä (tai mikä tahansa rysä) ei ole mikään imuri, mikä vain imee kaikki kalat sisäänsä. Kyllä se kala ihan itse päättää meneekö sinne vai ei. Rysän sijoittelulla ja rysäaidoilla sekä kalastusajankohdalla on oma tarkoituksensa siinä, mitä kalaa rysään halutaan ohjata. Rysässä myös edelleen kaikki kalat pysyvät elävänä ja kalastajalla on mahdollisuus päästää sieltä ei toivotut kalat, niin sanottu sivusaalis, pois. Tämä on nimittäin se asia, mikä suurta yleisöä tuntuu puhuttavan. MUTTA, kun en ole mikään asiantuntija näissä asioissa ja aiheesta saisi mittavan luennon, en nyt kuitenkaan lähde puuttumaan asiaan tämän laajemmin. Kalastaja sen kyllä myöhemmin mainittavassa dokumentaarisessa kuvauksessa kertoi, joten toivon, että asia saataisiin sitä kautta esille. Koska harmittaa nämä väärät luulot ja tiedot. 


Arkistokuva särkirysältä.

Ensimmäiset särkirysät saatiin siis veteen vain vähän jäitä rikkomalla ja nyt alkaa tosiaan särkikausi jo olla ohi. Aika tarkkaan kuukauden mittainen tänä vuonna. Osa uusista paikoista kaipaa vähän säätöä, mutta kaiken kaikkiaan kauden särkisaalis oli hyvä. Yllätyksenä tuli alkukevään kohtalaisen hyvä ahvensaalis. Ilmeisesti myöhään lähteneet jäät pitivät merimetsot pois lahdenpohjukoista ja samoilta apajilta. 

Kalastaja on myös tyytyväinen itse talven aikana tekemiinsä rysiin. Esimerkiksi yhdessä jo viime vuonna käytössä olleessa rysäpaikassa uusi rysä toimi melkeinpä täydellisesti. Kalojen lajittelutyötä on helpottamaan hankittu, veneeseen sopiva lajittelupöytä, on osoittautunut sekin kullanarvoiseksi. Työasento pysyy hyvänä ja selkä kiittää. 

Särjet lähtivät tuttuun tapaan Pielisen kalajalosteelle eli niistä tehdään ihan ihmisruokaa. Tämä on se asia, mitä muuten edelleen kysellään. Ja kyllä, raumalaiset särjet eivät mene eläinten rehuksi. Yhteistyö Pielisen kanssa toimii loistavasti, kalat tullaan hakemaan miltei kotiovelta. 

Kiireinen kuukausi takana, kalastaja on painanut hommia melkein 12 tuntia vuorokaudessa rysiä tyhjentäen, kalaa lajitellen ja välillä tukkuun ajellen. Silakankalastus jäikin kiireestä johtuen ainakin alkukeväästä tekemättä, vaikka kyselyitä silakan perään olikin. Oliskohan silakkaa verkoilla kalastavalle apupojalle ehkä tarve? Minulle ja koirille kiireinen kevät on tarkoittanut mittavia lukemia Sports Trackeriin, aika usein Suvitien suunnalla jälleen.


Siitä särkeä kyytiin.



Särjen kokolajitelmaa lajittelupöydällä.



Tuulten takia yksi särkilasti noudettiin Rokista. Eipä ollut uteliaita paljuun kurkkijoita. :)

Lohirysien kanssa onkin sitten tänä vuonna saanut kytätä tuulirakoja. Ensimmäistä rysää ei perinteistä poiketen saatu veteen vappuna, mutta kevään myöhäisyydestä johtuen se olisikin ehkä ollut vielä turhaa. Nyt on lohirysä, ja siikarysäkin, kuitenkin vedessä ja kalastajan sanoin kaikki muut valmiina paitsi kalat. Kovasti jo kysellään koska saa ja koska myydään, joten tästä voi päätellä, että valmiina ovat myös asiakkaat. 

Pientä pohdintaa aiheuttaa kalan hinnoittelu. Nostopainetta on ihan jo polttoaineen hinnan noususta johtuen. Tietyistä kasvatetuista kaloista on myös pulaa, kasvatettua siikaa saa kuulemma seuraavaksi mahdollisesti juhannuksena, Norjan lohen hinta on saatavuusongelmista johtuen ennätyslukemissa. Jännä nähdä miten tämä kaikki vaikuttaa lähikalan kysyntään. Elämme siis jännittäviä aikoja. Sen näkee nyt myös siinä miten ahkerasti kalastajakollegat toisilleen soittelevat sekä viestittelevät ja vähän kuin kautta rantain asioita kyselevät.



Lohirysän lähdön hetki.



Lohirysää Raumanmerellä.



Uudet kyltitkin jo valmiina.

Kaiken kiireen keskelle saatiin saareen myös pieni kuvausryhmä. Videolla kävi tekemässä dokumentaarista kuvausta ja pienen haastattelupätkän Pro Kalan uudelle Vedestä ruokapöytään -YouTube-kanavalle. Siellä on kiinnostavia videoita jo nyt, kannattaa käydä katsomassa. Rannikkokalastuksesta, jota Pullan Kala edustaa, kertova video tulee nähtäville touko-kesäkuun vaihteessa. 


Apukuskina kuvauksissa oli Eräheppu eli Ruususen Jani.

Vappuna pidettiin vapaata 1,5 päivää ja seuraava vapaapäivä taitaa olla tiedossa seuraavaksi juhannuksena. Nyt mennään ja jos ei anneta ankeuttajien häiritä, on se myös kivaa! 


Vapun kaunein neito.


Kommentit

  1. Tsemppiä kalastajalle, kaikista narinoista huolimatta hyvä, että jaksaa työtänsä tehdä. Ja kotijoukoille myös tsemppiä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kysy ja kommentoi!

Suositut