Siika(a)

 

Hienoja aamuja on vielä.

Siika-aika on täällä taas. Tänä vuonna jopa vähän aiempaa aikaisemmin. Jo elokuun lopulla olivat ensimmäiset rysät vedessä. Syyskuun alun myrsky viimeistään sai kalat liikkeelle ja veden lämpötilan ollessa lähellä kymmentä astetta, alkavat olosuhteet olla siialle suotuisat. Siika nimittäin viihtyy kylmissä, puhtaissa ja hapekkaissa vesissä. 

Siikahan kuuluu lohikaloihin ja sillä on myös lohikaloille tyypillinen rasvaevä. Pieni siika saattaa muistuttaa ulkonäöltään muikkua ja muikku taas kuuluu myös siikojen sukuun. Suomessa siikaa on sekä järvissä että merialueilla ja näistä Itämeressä eläviä siikamuotoja ovat vaellussiika ja karisiika. Vaellussiika nousee syksyllä kutemaan jokiin ja karisiika taas kutee meressä. Täällä Selkämerellä saalis koostuu vaellussiiasta. Siikaa istutetaan vuosittain ja kalastajakin osallistuu emokalan pyyntiin Kokemäenjoella, jonka tuloksena on jo useampana vuotena saatu tuhansia siianpoikasia istutettua Selkämerelle. 

Suosituin tapa valmistaa siikaa taitaa olla savustus tai graavaaminen. Graavi siika on se, mikä varsinkin täällä Rauman seudulla on hitti. Siika on helppo paistaa myös pannulla (fileenä tai pienet siiat kokonaisenakin) eikä se kaipaa mausteekseen muuta kuin suolaa ja pippuria. Tässä minäkin onnistun. Nahkaakaan ei tarvitse poistaa vaan se tuo siikaan mehukkuutta ja makua. Kalana siika on vähärasvainen, maultaan mieto ja mielestäni ihan kelpo ruokakala. Siitä on helppo valmistaa myös keitto, johon sopii esimerkiksi kookoskerma ja itämaiset mausteet.

Siika (Coregonus lavaretus)

Siikarysien lasku (viime vuonna muuten kirjoitin siitä oman tekstin, sen voit lukea tästä) sujui tänä vuonna sutjakkaasti, tuulet eivät häirinneet ja muutenkin olosuhteet olivat otolliset. Hiki taisi olla suurin haitta. Mereen saatiin kaikki viisi siikarysää. Hallinto-oikeuden päätös yhden rysän kiistanalaisesta paikasta ehti tulla sopivasti kauden alkuun. Tehty valitus oli hylätty, joten rysä pääsi tänä vuonna kalastamaan. Paikka on uusi ja saalismääriä jäädään siis tutkailemaan. Myös projektirysä hyljeportteineen on vedessä, samoin kuin mobiili hyljekarkotin. Hyljekarkotin-rintamalla on tiedossa myös jotain uutta, siitä ehkä tarkemmin kunhan projekti saadaan kunnolla alkuun. Innovaatio-Esa on taas vauhdissa. 

Viimeinen lähdössä.

Vene pakattu.

Siellä lepää taas.

Myrsky siis toi jo kohtalaisesti siikaa rysiin ja pieni erä päästiin sunnuntaihommina myymään. Alustavana arviona siian mädistä on tänä vuonna se, että mätipussit ovat pieniä ja mätiä on siis vähän. Mistäköhän johtunee?

Nyt vähän seuraillaan millaisia määriä siikaa alkaa liikkua ja sen perusteella tehdään päätöksiä, onko mahdollisuus toimittaa siikaa tänäkin vuonna jopa Raumaa kauemmas. Toisaalta olisi mainiota, jossa yhteistyökumppani löytyisi lähempääkin. Kiinnostusta näyttäisi laadukkaalle kalalle olevan silti pääkaupunkiseutua myöten. Hankaluuksia aiheuttaa tietenkin kuljetus ja siihen kuluva aika sekä työ. Se on poissa itse kalastuksesta. "Ihan läpällä" tässä jo mietittiin myyntimiehen hankkimisesta pääkaupunkiseudulle - siellähän niitä kuluttajia olisi. Toisaalta edelleenkin näyttää siltä, että kaikki pyydetty siika saadaan ihan täällä Raumalla myytyä suoraan kuluttajille. 

Kalastajalle on tiedossa muutakin vähän jännittävää yhteistyökuviota, siitä tarkemmin kunhan asia saadaan julkiseksi. Kyseessä ei olekaan ihan mikään pieni juttu. 

Kalastusyrittäjä

Virallinen mökkikauden päätös eli venetsialaiset oli ja meni. Silloin olikin kaunis ja lämmin sää. Reevinkarissakin kokko roihusi komeasti ja saatiin karsittuja lepän- ja pihlajanoksia poltettua. Sen jälkeen ilma muuttuikin selkeästi syksyiseksi. Siikakautta on nyt runsaasti jäljellä, joten mökkikausikaan ei toivottavasti loppunut ihan vielä. Tänä kesänä saarielämää on vietetty selvästi viime kesää vähemmän. Itseasiassa koko kesäkin tuntuu hurahtaneen ihan hetkessä ohi, vaikka onhan siihen kuitenkin mahtunut jos jonkinlaista touhua. Kalastajalle tänä vuonna jopa ahvenverkkoilua ja ensimmäinen kesä kokoaikaisena kalastusyrittäjänä. Siitä sopiva aasinsilta Yrittäjänpäivään, jonka tämä kaupallinen kalastaja vietti tietysti työn parissa. 

Ennen elokuun lopun venetsialaisia vietettiin myös John Nurmisen Säätiön käynnistämää jokavuotista Itämeripäivää eli Itämeren juhlapäivää. Tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan kotimerestämme ja tekemään konkreettisiä tekoja sen eteen. Meillä Itämeri-päivä voisi olla vaikka joka päivä ja kalastaja osallistuukin Itämeren hyvinvoinnin parantamiseen kalastamalla muun muassa särkikaloja ja näin poistamalla haitallisia ravinteita, jotka aiheuttavat vesien rehevöitymistä. Minä osallistuin tänä vuonna pelastamalla palan Itämerta (saaren läheltä tietysti) pienellä lahjoitussummalla. Pienistä puroista se jokikin saa alkunsa. 

Meidän meri.

Näissä mun blogikirjoituksissa näyttäisi lopussa olevan joku kevennys. Se olkoon tällä kerralla se, että olen menossa meidän tyrnejä syövän mini-Maisa-missin kanssa koiranäyttelyyn syyskuun lopulla. Siis ihan esittäytymään. Jännittää tämä merkillinen päähänpisto. Pitäkää peukkuja, ettei missi peruuta tuomarin edessä pöydältä alas. Iiro onneksi säästyy tällaisilta hömpötyksiltä, vaikka näyttelyainesta hänessäkin olisi. 

Miss and mister.

Ja vielä viikon ajatus:

https://www.uusimuusa.fi/blog/2021/8/31/kes-jolloin-en-tehnyt-mitn