Ajankohtaista särkiasiaa ja vähän arkea

Kylmäpihlajan majakka siintää jäiden keskeltä.

Eilen illalla täällä mietittiin vakavasti pitäisikö lopettaa koko kalastus tai ainakin ajaa sitä reilusti alas ja palata palkkatöihin. Kohtapuoliin kolme kuukautta on rakennettu viittä rysää särkikalan pyyntiin ja nyt kaupungin ympäristölautakunta eväsi suurimman osan haetuista rysäpaikkaluvista. Päätöstä odotellaan vielä postilaatikkoon, mutta osasyynä käytetään ilmeisesti vesiliikenteen turvallisuutta alueella. Kalastajalle kyse on isosta investoinnista, niin rahallisesti kuin ajallisestikin, ja nyt kaiken työn saa heittää kuusen alle maatumaan. Tätäkö se kotimaisen kalan edistämisohjelma tarkoittaa?

Taustalla on paikallisen sanomalehden julkaisema juttu rysäpaikkahakemuksen tulossa olleesta käsittelystä ympäristölautakunnassa. Jutussa tuotiin esiin muun muassa Vaasan alueen ahvenen kutuaikainen kalastuskielto. Raumallahan ahvenen tilanne on erilainen kuin Vaasassa, mutta sen selittäminen ei enää auttanut, kun juttuun sotkeutuivat mukaan keskustelut sosiaalisessa mediassa. Kaiken tämän painostuksen alla (mitä ilmeisimmin) nurin meni pohjaesitys, jossa lupa olisi annettu 15:een esitettyyn paikkaan ja kuuden rysän pitämiseen kerralla. Nyt lupa heltisi vain 2 paikkaan. 

Niinpä. (Kuva Kalakumouksen kokoontumisesta helmikuussa)

Sosiaalisessa mediassa keskustelua väritti vahvasti olettamus rysien sijainnista ahvenen mahdollisilla kutualueilla ja myös oletus siitä, että rysä on imuri sekä houkutin, joka vetää kaikki kalat sisäänsä. Ketään ei tunnu kiinnostavan kalastajan monivuotinen kokemus särkikalojen pyynnistä rysillä, tilastot pyydetyistä kaloista ja tieto siitä, että eipä siellä juuri ahvenia joukossa ole. Rysäpyynti myös mahdollistaa alamittaisten tai rauhoitettujen kalojen vapauttamisen vahingoittumattomina. Kaikkea aiheeseen - ja yleensäkin kaupalliseen kalastukseen - liittyvää keskustelua leimaavat ennakkoluulot, tietämättömyys, olettamukset, huhupuheet, kateus, yleinen ymmärryksen puute ja joillakin jopa ihan viha kaupallista kalastusta kohtaan. Tästä innoittuneena suunnitteilla onkin teettää Pullan kalan t-paidoista versio, missä on selässä teksti: Rauma 580 vuotta, kateellisten kalastajien kylä.

Kutsu tulla mukaan särkirysille on esitetty muutamalle henkilölle, mutta jostain ihmeen syystä on helpompi "änkyröidä" netissä, kuin tulla katsomaan mitä kalaa niistä rysistä oikeasti kauhotaan. Ja jos se nyt vielä on epäselvää mitä sieltä nousee, niin lahnaa, särkeä, kiiskeä ja muita särkikaloja. Ja ne myydään eteenpäin kalajalosteeksi, ei rehuksi. Särjenkalastuksesta olen kirjoittanut jo aiemmin ja siitä voit lukea muun muassa täältä sekä täältä.

Särkirysän saalista.

Aika ristiriitaista tässä on se, että kaupunki ei näköjään halua ammattikalastusta vesilleen, mutta silti se on valmis tukemaan paikallisen kalasataman ja kalasatamaosuuskunnan toimintaa. Say what? Mistäs sinne sitä kalaa saadaan?

Takana on nyt yksi nukuttu yö ja runsaasti vertaistukea useasta eri suunnasta. Nyt suunnitelmissa on kääntyä yksityisten vesialueiden omistajien puoleen. Muutama onkin jo aiemmin luvannut vesialueitaan särjenkalastukseen (kiitos heille) ja toiveissa on muutama lisää. Ei kai se auta jäädä tuleen makaamaan, vaikka tämä ammattikalastuksen lyttäys mielen matalaksi vetääkin.

Saaressa helmikuussa.

Alunperin tarkoitus oli kirjoittaa muutaman talvisen kuukauden arkihommista. Arkea tähän talveen on riittänyt. Kalastaja on kuitenkin (tähän asti) ollut hyvissä fiiliksissä, rysienteko on edistynyt, juoksu kulkenut juoksumatolla ja yöt on nukuttu rauhallisesti. Yhdessä on ehditty ulkoilla ja juoksuttaa koiria vapaana. Firman pikkujoulut vietettiin viivästyneesti helmikuussa ja käytiin syömässä mainio neljän ruokalajin illallinen Ravintola Sydvestissä.

Kotona on toisin sanoen ollut lupsakka ja hyväntuulinen mies. Kevättä on odotettu rauhallisin mielin eikä kalastuskausi ole vielä kutitellut liikaa aiheuttaen yleistä levottomuutta. Tänään on kuitenkin vietetty vapaapäivää hallilta ja niiden kiisteltyjen rysien parista. Puhelin kädessä.

Minä olen sompaillut voimieni mukaan kolmen työpaikan välillä; myyntityössä parissa putiikissa ja merimuseolla Merihistorian päivien järjestelyjen parissa. Viimeisessä olen ollut pois mukavuusalueeltani, mutta kohtuullisesti siitäkin on selvitty. Köyhä olen taloudellisesti, mutta muuten elämässä on ollut aikaa myös muulle kuin töissä "raatamiselle". Mieli on kevyempi ja se on paljon se. Yhtä (taloudellisesti) köyhänä näyttää tulevaisuus jatkuvan, mutta olen nykyään taipuvainen uskomaan siihen, että kaikki suttaantuu kyllä. Myös kalastusasiat. Ja maaliskuussa yhä lisääntyvä valo antaa voimia kaltaiselleni kevään lapselle.

Elizabeth Strout: Olive, taas.